Näytetään tekstit, joissa on tunniste England. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste England. Näytä kaikki tekstit

11 joulukuuta, 2013

Soluelämää ja The Beatles

Liverpooliin lähdettiin moikkaamaan ystävääni Sannaa (heh, ei kuvassa!) 
Sannan tunnen Punaisen Rististä, jonka kautta hän lähti vuodeksi vapaaehtoistöihin Englantiin. Meidän ollessa 
St Albansissa vaihdeltiin kuulumisia Facebooksisa ja Sanna kämppiksineen toivoitti meidät tervetuleeksi heille. 
Jotenkin hauskasti näitä yöpaikkoja löytyy ympäri maailmaa!
Mun rinkan paino kohosi taas mukavasti, kun pääsin kiertelemään paljon ihania kauppoja. 
The Beatles, The Beatles everywhere.. Fanikauppoja, patsaita ja myös The Beatles museo löytyy Liverpoolista.
Liverpool on ehdoton ainakin The Beatles faneille, mutta sieltä löytyy myös hienoja rakennuksia, 
maisemia ja persoonallisia kauppoja. Leppari ostoskeskus ehdottomasti Grand Central Hall! 

Machester-Liverpool
Koko InterRail reittimme löydät täältä.

03 joulukuuta, 2013

Ohh Nakkivene

Manchesteriin lähdettiin heti InterRail passin tultua voimaan, sillä ystävämme Joni, oli siellä 
isänsä kanssa matkoilla. Mentiin yhdessä syömään TGI Fridayssä laulaen Nakkivenettä (Not Giving In). 
Sitten veimme tavarat CouchSurfing hostimme luokse, joka asui vähemmän idyylisellä, white trash -alueella.

 
Tutustuttiin illalla paikallisiin ja kierreltiin heidän kanssaan baareja. Eniten tykkäsin yllä olevasta 
maanalaisesta The Temple pubista ja Zombie Shack hawaji -tyylisestä yökerhosta, jossa soi underground 
musiikki ja asiakaskunta oli hyvin persoonallisen näköistä. Siellä tatuoitujen ja lävistettyjen ihmisten 
ympäröimänä juhlittiin samalla mun 19-vuotissynttäreitä. Oli kyllä exsoottinen ja todella hauska ilta!
Manchesterin hostimme Pavol oli aivan huippu. Luottamus pelasi ja saimme heti kättelyssä avaimet asuntoon. 
Mun synttäripäivän vietettiin kierrellen keskustaa ja käytiin leffassa katsomassa Runner Runner.
Manchesterista löytyi tosi makeita katutaideteoksia ja keskustasta löytyi ihania pikku putiikkeja. Hostin asunto oli vaan tosi karulla paikalla. Kuvia sieltä ei oikeestaa ole, kun meitä varotettiin pitämään kännykät, kamerat yms. piilossa, sillä varkauksia tapahtui paljon. Hostin kämppis oli ryöstetty kahden vuoden aikana kolmesti. Talot todella ränsistyneitä, haisevia ja likaisia, joka puolella paljon roskia ja vieressä teollisuusaluetta. 
Matkalla sitä vaan oppii arvostamaan erilaisia asioita.. On mm. mukavaa, kun tietää, miten vessanpönttö vedetään ja, että suihkusta tulee lämmintä vettä. Oltiin me vähän hämmästyneitä näystä, jossa  naapurin mies heitteli aggressiivisesti omaisuutta (esim. läppärin) alemmille parvekkeille ja ympäri pihaa. Lovely neighbors.

St Albans-London-Manchester
Koko InterRail reittimme löydät täältä.


Ps. Huikeeta, että teitä lukijoita on jo melkein 100! Muistakaa käydä tykkäämässä myös iiv's BLOGin FB sivusta!

26 marraskuuta, 2013

Adventure into the Depths of Nature

St Albans on todella kaunis kaupunki. Bannerini kuva on myös otettu siellä, CouchSurfing hostimme etupihan puusta. 
Voi että, olen aina tykänny kiipeillä puihin. Puun oksilta jatkoimme seikkailuamme kameran kanssa syvemmälle luontoon.
Verulamium puistossa miesten vessaan oli kirjoitettu osuva kommentti. St Albans on ihana pikkukaupungin idyyli, 
missä on ystävällisiä ihmisiä, hyvin englantilaista ja paljon lapsiperheitä. Toivon todella, että se pysyisi sellaisenaan.

London-St Albans
Koko reittimme löydät täältä.